Lehdistötiedote

Lehdistötiedote 6.11.2017 Julkaisuvapaa

Suomen Mökkivuokraajat ry on perustettu edistämään korkealaatuista mökkivuokraustoimintaa Suomessa

Valtakunnallisesti toimiva Suomen Mökkivuokraajat ry on käynnistänyt toimintansa. Yhdistyksen tavoitteena on edistää korkealaatuista mökkivuokrauskulttuuria palvelemalla sekä mökin vuokraajia että vieraita tarjoamalla tietoa sekä yhteistyötä, unohtamatta laajempaa yhteiskunnallista keskustelua aiheen tiimoilta.

Maa- ja metsätalousministeriön Mökkibarometri 2016 -julkaisun mukaan Suomessa on yli 600 000 vapaa-ajan asuntoa. Näiden omistajista arviolta 5% olisi valmis vuokraamaan mökkiänsä seuraavan viiden vuoden aikana. Jakamistalous-ideologian vahvistuminen edistää osaltaan nimenomaan vuokraamis-, ei omistuskulttuuria, joten kiinnostus mökkivuokraukseen on sekä mökin omistajien ja että vieraiden keskuudessa voimakkaasti kasvavaa. Lisäksi mökin omistajan näkökulmasta vuokratuloilla on mahdollista kattaa kiinteitä kuluja. Vieras taas on vapaa kiinteistön omistajuuteen liittyvistä velvoitteista.

”On korkea aika saada suomalaisten vajaakäytöllä olevat vapaa-ajan asunnot hyötykäyttöön, eli tuottamaan omistajilleen taloudellista hyvää”, kommentoi Suomen Mökkivuokraajat ry:n puheenjohtaja Sari Hyvärinen.

Mökkivuokrausalalla vallitsee kuitenkin osaamattomuuden vuoksi pelon ilmapiiri: vieraat odottavat kauhulla, onko koko mökkiä edes olemassa ja omistaja pelkää, missä kunnossa mökkinsä löytää vieraiden jälkeen. Näistä mökkivuokraukseen liittyvistä ennakkoluuloista on mahdollista päästä eroon lisäämällä alan tunnettuutta, osaamista ja arvostusta. Suomen Mökkivuokraajat ry:n tavoite on lisätä avoimuutta ja luottamusta.

”Mökkien taso vaihtelee suuresti ja kaikenlaisille mökeille on kysyntää. On tärkeää viestiä asiallisesti ja rehellisesti mökin tasosta tulevan vieraan kanssa, jotta vältytään turhilta pettymyksiltä”, toteaa Hyvärinen. Ennen mökkivuokrauksen aloittamista on hyvä tarkistaa mökin turvallisuus sekä sisätilojen ja ulkoalueiden siisteys. ”Vuokramökin sisustukseen ja varustelutasoon kannattaa panostaa, sillä kauniissa ja siistissä ympäristössä viihtyvät kaikki”, Hyvärinen mainitsee. Ennen kaikkea tulee huolehtia mökkivuokraukseen liittyvistä lakisääteisistä velvollisuuksista, niin mökkivuokrausta ennen kuin sen aikanakin”, hän jatkaa.

Suomen Mökkivuokraajat ry rakentaa parhaillaan yhteistyöverkostoa, johon kuuluu muun muassa valtakunnallisesti toimiva mökkivälittäjä GoFinland, sekä jatkuvasti laajeneva joukko yksityisiä sekä yhteiskunnallisia toimijoita. Yhdistyksen tavoitteena on olla tunnettu ja objektiivinen mökkivuokrausalan asiantuntijaorganisaatio, joka ottaa kantaa alaan vaikuttaviin ilmiöihin, tapahtumiin sekä suunniteltuihin muutoksiin. Yhdistyksen jäsenistön, joka koostuu sekä mökin omistajista että vieraista, kokemuksia tutkitaan säännöllisesti, ja kokemusten avulla kehitetään yhdistyksen toimintaa eteenpäin.

Lisätiedot: Sari Hyvärinen, puheenjohtaja, Suomen Mökkivuokraajat ry, p. 050 5164543, info@mokkivuokraajat.fi

Lehdistötiedotteen kuvituskuvat ottanut Sari Hyvärinen.

Lehdistotiedote, kuvituskuva1, Suo men Mökkivuokraajat ry 06112017Lehdistotiedote, kuvituskuva2, Suo men Mökkivuokraajat ry 06112017Lehdistotiedote, kuvituskuva3, Suo men Mökkivuokraajat ry 06112017Lehdistotiedote, SMV ry logo, Suom en Mökkivuokraajat ry 06112017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close